Kerhon kevätretki suuntautui
tällä kertaa Riigaan. 35 hengen seurue matkusti Vuorelan
bussikyytillä ensin Helsinkin, josta matka jatkui laivalla Tallinnaan.
Sieltä matka jatkui bussilla Riigaan, jonne retkikunta saapui
perjantai-illalla. Lauantai oli varattu Riigalle. Pääkohde
oli moottorimuseo. Sunnuntaina olikin aika palata kotiin.
Kirsi oli luipaillut, että ensi keväänä matkataan
Tarttoon. Ensimmäiset kahdeksan on huhun mukaan jo ilmoittautunut.
Kuvat ja kuvatekstit Antti