Jääratamopokisat
Haminan Savilahdella 25.2.2006 |
Viidennet
MC Kujansuun järjestämät mopokisat olivat jälleen
mainio tapahtuma. Yleisöä oli suunnilleen saman verran kuin
aiemminkin. Oma arvioni katsojien määrästä on
1000. Väki vaihtuu päivän mittaan, joten vaikea arvioida
kuinka paljon kaikkiaan mopokisoissa käy, mutta kiinnostus on
valtava. Kujansuun järjestelyt ovat toimivat. Alueelta löytyy
kahvio, grillejä, arvontaa, mopoesittelyä, t-paitoja yms.
markkinameininkiä. Hyvä Kujansuu!
Savilahden mutkikkaalla jääradalla on pituutta vajaa kilometri.
Kolmehenkinen joukkue ajaa kaksi kierrosta per kuski. Luokkia on kaksi:
Viritetyt ja vakiot. Vakiot jakautuu vielä junnioreihin, naisiin
ja yleiseen luokkaan. Juniorit ovat ihan oikeita junnuja. Ikää
taisi olla 5-10v ja mopoina pääasiassa crossimopot. Naisen
joukkueita oli tällä kertaa kolme. Kaikkiaan joukkueita
oli 60. Enemmänkin olisi ollut tulossa, mutta määrä
on rajattu tähän. Hyvä näin, sillä muuten
päivästä tulisi liian pitkä.
Kerholla oli tällä kertaa neljä joukkuetta: HamSMK
Ladies, HamSMK Seniorit, HamSMK juniorit ja HamSMK Team Köli.
Juniorijoukkue ei ajanut varsinaisessa junnuluokassa vaan ihan yleisissä
sarjassa. Parhaimman tuloksen teki jälleen Ladyt, jotka pokkasivat
hopeaa. Erinomainen oli myös juniorijoukkueen neljäs sija
viritettyjen luokassa.
Hienoa että kerhon lippu liehuu kerta toisensa jälkeen myös
mopokisoissa!
|