Ajokauden
avajaiset 30.4.2005 |
Vapun aato oli kylmä ja kolea. Edellisen
viikon keväiset säät olivat vain muisto kun idän kylmä
rintama koetteli meitä. Huolimatta kolmen asteen lämpötilasta
kokoontui kerholle kaikkiaan 34 pyöräkuntaa. Antti kertoi reitin,
kertasi jonoteorian alkeet ja sitten startattiinkin koneet.


Kerholta matka suuntautui wanhaa tietä
Karhulaan, Korkiakoskelle, Kyminlinnaan, Siltakylään ja Hirvikoskelle
missä oli ensimmäinen jaloittelutauko. Tauon virkistäminä
matka jatkui Ruotsinpyhtään Ruukkiin Pajakahvilaan minne oli
tilattu pullakahvit odottamaan.

Ruotsinpyhtäältä jatkettiin
matkaa Elimäelle, Kausalaan, Iitin kirkolle ja sieltä Voikkaalle
missä alkoi sataa hissukseen lunta. Sade ei kuitenkaan paljoa haitannut
matkaa Valkealan ABC:lle missä pidettiin kahvipaussi. Siitä
loppumatka soljuikin 15-tietä Inkeroisten tasalle mistä otettiin
kurssi Sippolan tietä kotiin. Kaikkiaan mittariin kertyi 250 koleaa
kilometriä.

Illan ohjelma sujui tutun kaavan mukaan:
Straight Line soitti rock'n rollia, grillistä sai makkaraa eikä
suolakurkkuja ja sipsejäkään unohdettu. Koska kaikilla
oli kivaa niin eiköhän tehdä sama juttu taas vuoden päästä.

|