Tallinnan matka 6.-7.3.2004

Pitkään puhuttu ja puuhattu idea toteutui kun 33 päinen retkikunta matkasi Jyrkilän bussilla kohti Katajanokan satamaa. Sehän on selvä että moottoripyörillä reissaillaan pitkin kesää ympäri Eurooppaa, mutta liekö viimeinen kerhon talvimatka ollut joskus 80-luvun loppupolella?

Jyrkilän bussi lähti Haminan linja-autoasemalta Leikariin, josta loput kerholaiset tulivat kyytiin. Leppoisa aikataulu mahdollisti pitkän puolimatkan tauon Kukinkaantien Essolla, josta jatkettiin loppu matka suorilla Katajanokalle. Viking Linen Rosella starttasi 12.30 ja aurinkoinen Helsinki jäi taaksemme.

Tallinnassa yövyttiin uudehkossa Express Hotellissa. Palvelu oli erittäin hyvää, siisteys huippuluokkaa ja sijainti mainio, hotelli keräsikin pelkästään kehuja. Pienen huilitauon jälkeen kokoonnuttiin hotellin aulaan ja lähdettiin kohti kaupungin valoja. Päivällistä odotellessa käveltiin ihaillen vanhaa kaupunkia ja taidettiinpa sitä baarissakin poiketa.

Päivällispöytä oli katettu keskiaikaistyyliseen ravintola Olde Hansaan. Meidän pöytä oli katettu kolmanteen kerrokseen. Keskiaikainen musiikki, kynttilöiden valo ja tarjoilijoiden kostyymi loivat ravintolaan aivan loistavan tunnelman.

Ruokailun aluksi kerhon puheenjohtaja mursi leivän, joka oli jonninsortin symbolinen aloitusele. Hetikohta tämän jälkeen alkoivat tarjoilijat kantaa eteemme monen moista kulhoa ja purnukkaa. Alkupalaksi oli mm. oliiveja, punajuurta ja vuohenjuustoa. Alkupalojen herätettyä ruokahalun oli aika siirtyä pääruokaan, joka oli lämmintä lanttua, ohraa ja lihapataa. Lihapadan jälkeen lisukkeet pysyivät samoina, mutta pöytään kannettiin suussasulavaa mantelikanaa. Mässäilyn päätti jälkiruokaleivos, jossa ravintoarvot olivat todella kohdallaan. Ruokailun jälkeen suurin osa lähti hotellille nukkumaan, osa jatkoi ilonpitoa kaupungin yössä.

Sunnuntaina retkikunta hyppäsi bussiin ja otti suunnaksi Urmas Teearun isännöimän Moottorratta Muuseumiin Harjumaalla, Kurtnassa. Urmaksen sadasta pyörästä oli näytillä parisen kymmentä. Vakuuttavin kokoelma oli Indiana-pyöriä, jotka ovat Virossa huippuharvinaisia. Osa pyöristä oli entistetty eiliseen kiiltoonsa, mutta suurin osa oli lähes löytökunnossa.


Moottorratta museolta matka jatkui bussilla toiseen museoon, joka piti olla sotamuseo. Eipä siellä mitään ihmeempiä sotapelejä ollut näytillä, mutta sen sijaan kaikkea muuta mielenkiintoista Olympia-maamoottorista Venäläiseen takinhännänpolttajaan.


Kulttuurin janon sammuttua palattiin takaisin Tallinnaan ja astuttiin Rosellaan. Merimatka meni leppoisasti ruokailun, karaoken ja trubaduurin merkeissä. Vihdoin iltayhdeksältä olimme Katajanokalta, jossa bussi oli jo meitä odottamassa. Tällä kertaa ei saatu omaa autoa, vaan meitähän se ei haitannut. Tuskin haittasi kanssamatkustajiakaan, sillä kysyttyäni tunnin jatkuneen yhteislaulannan jälkeen eräältä vanhemmalta ladylta hänen mielipidettään volumen tasosta hän totesi: "Ei haittaa, kivaahan se on kun nuoret jaksaa pitää hauskaa!"

Kiitos Kirsille kaikista upeista järjestelyistä, jotka sujuivat kuin matkailumainoksissa! Voisikohan keväisestä ulkomaan matkasta tulla tapa?