|
Nuorisojaosto
tiedottaa 16.3.2003 Parhaiten kusti polkee perille jättämällä ehdotukset kerhon ilmoitustaululle kirjallisessa muodossa. Omaa nimeä ei tarvitse paljastaa, joten sekin kynnys kirjoittamiselle on poistettu. Ja kirjallinen viesti tarkoittaa tässä yhteydessä esim. ruutupaperilappua, johon on vaikkapa lyijärillä kirjoitettu asian tynkää. Että niin virallista... Soitella ei juurikaan kannata sen vuoksi, että olen hiukan heikosti kuulolla seuraavien viikkojen aikana. Pyrin kuitenkin käymään viikonloppuisin kerholla tsekkaamassa, josko joku rohkea olisi lähestynyt minua kirjeitse. Toki puhelimellakin voi yrittää, mikäli saatte numeron haltuunne, heh. Nyt siis kaivataan Teiltä aktiivisuutta! Keksitään mukavia tapahtumia yhteisen harrastuksen tiimoilta ja tehdään niistä sellaisia tapahtumia, jollaisia Te haluaisitte niiden olevan. Minähän olen hommaan jo yli-ikäinen, paitsi mieleltäni. Mutta se onkin jo toinen juttu... Pyörät kuntoon ja ajatukset liikkeelle! Kauden alkuun on enää muutama hassu viikko... Ideoita odotellen, Ilpo. |