|
Ajokauden
avajaiset 27.4.2002
Ajokausi on nyt virallisesti
avattu. Perinteiseen tapaan tulevan suven ajokausi avattiin ajelulla ja
grillijuhlalla. Ajelulle lähdettiin aamupäivällä kerhotiloilta. Letkassa
oli ennätysmäärä pyöriä, 36 kpl. Ennätysmäärä oli myös porukkaa, 47 kerholaista.
 
Kevään ensimmäinen yhteisajelu suuntautui Uttiin, jossa saimme tutustua
Puolustusvoiminen nykyiseen helikopterikalustoon. Ennen liikkeellelähtöä
suoritettiin "nimenhuuto" ja kerrattiin muodostelma-ajon pelisäännöt
. Reittimme kulki Reitkallin tietä Sippolan tielle, josta Kouvolan tielle
ja siitä suorilla Uttiin. Letka pysyi hyvin kasassa, eikä haitariliikkeestä
tullut ongelmaa.
Utissa ajettiin Sotilaspoliisien saattamina vierailun isäntämme, Ilpo
Kopran työpaikalle. Aloitimme luokassa, missä Ilpo piti meille Utin varuskunnan
yleisesittelyn ja kertoi lentäjäkoulutuksesta sekä lentotoiminnasta. Katsoimme
myös videon, jossa näytettiin mm. pintapelastajien toimintaa.

Hekohallissa Ilpo esitteli työkalunsa, MI-8:n. Ihmettelimme ja ihastelimme
neuvostoliittolaista tuotetta. Hekossa oli avoimet ovet, paitsi ohjaamoon,
joka olisi tietysti kiinnostanut eniten. Vipuja ja vimpstaakeja oli riittävästi.
Jounin lupaama hekolento jäi tekemättä. Taisi olla liikaa luvattu, sillä
köyhällä kerhollamme ei taida olla varaa 2500 euron tuntivuokraan.
Utista päristelimme letkassa Somerharjulle kahville. Sumppien jälkeen
osa lähti omia polkujaan, mutta suurin osa jatkoi yhtä letkaa Haminaan
saakka. Ajoimme reittiä Taavetti-Miehikkälä-Virojoki-Museotie-Hamina.
Haminan porteilla väki erkani omille teilleen. Kerhotiloille palasi vain
muutama.
Mittariin tuli 190 km. Ilma oli mitä parhain, kuten seurakin. Oli mahtava
asia, että porukkaa oli mukana näin paljon - siis suorastaan ennätysmäärä!
Kiitokset Ilpolle, joka oli järjestänyt mielenkiintoisen ohjelmamme.
Illalla kerhotiloille kokoontui n. 40 grilliruuan ystävää. Grillimestarit
Antti ja Kimi (+muutama muu) valmisti meille perinteisen illallisen. Ruoka
kelpasi, taisi kaikki mennä. Täysin vatsoin saimme nauttia tanssi- ja
lyömäsoitinyhtye Fuel Caputin melodioista. Härmänjätkien verta ei tarvinnut
kauaa lämmitellä kunnes tanssilava oli täynnä. Ilta kääntyi yöksi, yö
eteni ja porukka väheni. Hauskaa oli, harmi vaan että seuraavin kekkereihin
(kesäretki) on vielä yli kuukausi aikaa...
|