Valokuvia matkalta ISDE2010:een, marraskuu 2010

Matka Mexicon Sixdays Enduroon Moreliaan

28.10.2010 Oltiin Jokelan Pasin ja Korpelan Markon kanssa matkalla Barcelonan ja Madridin kautta Mexico Cityn lentokentälle, jossa meitä piti aamuvarhaisella odottaa vuokra-auto. Aamu seiskalta seisoimme suljetun Europcarin toimiston ovella ja ihmettelimme varausvahvistusta. Vanha laukkuja kuskaava meksikaani laukaisi heti, ettei näillä ulkomaalaisilla mitään autoja ole. Emme heti luovuttaneet vaan suuntasimme firman toiseen konttoriin, josta sieltäkin oli henkilökunta häipynyt. Ystävälliseltä Alamon senjoritalta löytyi lopulta yksi auto vuokrattavaksi ja matka jatkui parin tunnin viivytyksellä.

Mexico Cityn liikenteestä selvisimme rajusta sumusta huolimatta kohtuuvauhdilla, lukuun ottamatta yhtä poliisiratsiaa, jossa yritettiin rahastaa gringoilta matkarahaa 1200pesoa. 200peson(12€) lahjuksella meille toivotettiin hyvää matkaa kohti uusia seikkailuja. 350km:n matka vuoristoserpentiiniä vei aikaa tortillatauko mukaan lukien enää n. 8h, mutta maisemat olivat upeat. Pedaali lattiassa kiipesimme n.3000m:n korkeuteen ja jarrut savuten laskeuduimme lehmiä, hedelmälaatikoita, oksia ja tielle vyöryneitä kiviä väistellen Moreliaan lähes suoraan Fiesta Inn hotellin pihaan.

Seuraavana aamuna hyppäsimme Suomen sixin ratamestarin Nuuttilan Juhan kyytiin ja teimme pikaisen tilannekartoituksen. Tutustuimme varikkoon ja pariin lähellä olevaan st-jaksoon. Saimme seurata vierestä viimehetken säätöä huoltopaikkojen ja aikataulun mentyä uusiksi turvallisuuspäällikön ja kansainvälisen asiantuntijajoukon hylättyä suunnitellut alueet liian pieninä.

Hotellimme kabinetissa pidettiin Suomen ISDE2011 virallinen pressitilaisuus kansainväliselle tv, lehdistö ja kilpailijaväelle. Tapahtuma oli onnistunut ja majoitusvarauksia sateli välittömästi. Juha Salminen vastaili kysymyksiin sujuvasti.

Lauantai -iltana siirryttiin Morelian vanhaan keskustaan osallistuaksemme pääkadulla järjestettävään avajaiskulkueeseen. Samanaikaisesti juhlittiin yhtä Meksikon suurimmista juhlapäivistä vainajien muistopäivää, joten kadun varsille oli kasaantunut valtava määrä juhlijoita. Avajaisia seurasi arvioiden mukaan n.70000 ihmistä. Meksikon joukkueen kulkiessa soittopeleineen juuri Suomen takana, oli tunnelma korkealla ja saimme vielä normaalia enemmän huomiota.

Upean avajaiskulkueen jälkeen pimenevässä illassa tarjoiltiin stunttishowta ja ilotulitusta, sekä meidät kutsuttiin vierailulle historialliseen pormestarin palatsiin. Tämä reissu olisikin sitten jo oma tarinansa. Hieno kilpailuviikko sai arvoisensa avauksen. Viimeinen kilpailupäivä jäikin sitten historiaan jo muissa merkeissä.

Kuvat ja teksti Pasi Jokela ja Antti Parkko

K101 K1010546 K1010547 K1010548 K1010549 K1010550 K1010558
K1010561 K1010562 K1010586 K1010597 Meksiko Meksiko-2010-0019 Meksiko-2010-0027
Meksiko-2010-0043 Meksiko-2010-0050 Meksiko-2010-0053 Meksiko-2010-0108 Meksiko-2010-0117 Meksiko-2010-0118 Meksiko-2010-0132
Meksiko-2010-0134 Meksiko-2010-0135 Meksiko-2010-0191 Meksiko-2010-0193 Meksiko-2010-0198 Meksiko-2010-0565 Meksiko-2010-1017
Meksiko-2010-1019 Meksiko-2010-1269 Meksiko-2010-1503 Meksiko-2010-1504 Meksiko-2010-1507 P1010599 P1010600
P1010601 P1010602 P1010603 P1010604 P1010606 P1010610 P1010611
P1010612 P1010613 P1010615 P1010616 P1010617 P1010620 P1010629
P1010630 P1010633 P1010635 P1010642 P1010647 P1010658 P1010659
P1010660 P1010726 P1010728 P1010732 P1010733 P1010736 P1010737
P1010738 P1010739 P1010741 P1010742 P1010743 P1010747 P1010748
P1010902 P1010903 P1020017 P1020068 P1020131 P1020133 P1020134
P1020141 P1020143 P1020144 P1020145 P1020184 P1020185 P1020187
P1020188 P1020189 P1020190 P1020212 P1020213 P1020214 P1020215
P1020216 P1020217 P1020232 P1020265 P1020268 P1020272 P1020273
P1020274 P1020275 P1020276 P1020279 P1020282 P1020301 P1020312