Valokuvia Pystymettästä 23.-25.10.2009 |
30-vuotisjuhla-Pystis järjestettiin Janakkalassa. Väkeä tuli suurinpiirtein saman verran, kuin viime vuonna Ylämaalle. Tarroja oli painettu 300kpl, jotka loppuivat kesken. Aulis roudasi jo aamusella kerhoteltan Guzzilla perille ja teltta oli jo pystyssä meidän kurvatessa enduroilla paikalle. Menomatkalle lähdettiin Jokimiehen Ilkan ja Kimmon kanssa enduroilla metsäteitä pitkin, jossain Kausalan metsissä Voikkan Antero ja Vuohijärven Pete kurvasivat sivupolulta suoraan eteen. Ajoitus oli täydellinen ja Peten suunnittelemaa reittiä ajeltiin porukassa pitkin polkuja ja sorateitä. Asfalttia ei tarvinnut montaa kilometriä kuluttaa, eikä työntöhommiinkaan jouduttu montaa kertaa.
Perillä odotti mukava leiri ja hieno tunnelma. 30-vuotis juhlarallin kunniaksi oli osallistujille tarjolla tarra, sekä portilla olevan pönttö-Uazin keulaan laitettu lehtileikkeitä ensimmäisestä Pystymettästä. Vapaaehtoinen vieraskirja oli portilla viimevuotiseen tapaan. Yöllä portilla roihusi 4 m korkea jätkänkynttilä.
Lauantaipäivänä lähdettiin Kimmon kanssa Pohjolan Kurapyöräilijöiden soransiirtotalkoisiin. Leppoisan sorapöräyksen päätteeksi kävimme kylillä syömässä, kaupassa ja tankilla. Takaisiin leiriin etsimme hieman pinempiä polkuja. Leirissä ilta sujui mukavasti seuraillen Imatran Itäpyöräilijöiden Ural-kiertokakiremonttia ym.. säätämistä. Ensimmäisen kerran näin kiertokangen laakerin viilattavan sopivaksi sahaviilalla ja lämmitys hoitui nuotion avulla ...tietysti osat kiinni pyörässä. Iltasella Metsurikin ehti paikalle. Lämmin teltta oli liikaa ...mukavampi sviitti löytyi ratsun vierestä pressun alta. Paluumatka ajeltiin taas asfalttia vältellen ja ajamisesta nauttien. Metsämeetinkiä odotellessa katsellaan taas mukavia muistikuvia.
Kuvat ja teksti Antti
|