Valokuvia Motosügiksestä 4.-6.9.2009 |
XI-Motosügis vietettiin mukavalla porukalla Laulasmaalla. Bussexkursio suuntautui Paldinskin kaupungille rautatiemuseoon, vastavakoilukeskukseen ja sukellusvenetukikohtaan, ja lopuksi upeassa auringonpaisteessa rantajyrkänteille.
Yhdenkään tippumatta (läheltä piti -tilanteita ei oteta lukuun) palattiin takaisin joukkuepelien pariin. "Paarmapalloilusta" taidettiin saada jopa palkitus.
Kaikkiin kilpailulajeihin otettiin osaa vaihtelevalla menestyksellä.
Päivän aikana paikalle saapui myös EMMK:n porukka suoraan Kaspianmeren kierrokselta. Kolmen viikon ja noin 8000 km:n reissu oli ollut värikäs ja tapahtumia täynnä.
Saunassa sai kunnon löylyt aamuin ..illoin ja ruoka oli hyvää.
Lauantai iltana jorattiin kahden bändin tahdittamana ja jaettiin palkitukset. Futispalkinnon lisäksi Tupu pokkasi toistamiseen pisimmältä ajaneen naisen palkinnon. Suurin kerho pysti jäi hiuksenhienosti ...ensivuoteen.
Säät suosivat epävakaisista ennusteista huolimatta. Perinteiset helteet ja hyvä treffipaikka loivat upean tunnelman.
Kuvat ja teksti Antti
|