Valokuvia enduropyrähdyksestä 16.11.2008 |
Käytiin, ehkä syksyn viimeisellä, sulan kelin enduro-ajelulla tuolla Rajan pinnassa pienellä viiden pyörän porukalla.
Kimmon kanssa startattiin kerholta aamuysin maissa ja treffattiin Ilkka Miehikkälän Punahilkassa. Ajeltiin Muurikkalan kautta Kavalanjärvelle Portinnotkon taistelulinjan muistomerkin kautta. Rajavyöhykettä myötäillen noustiin pohjoiseen rajamajan nurkille, josta kaarrettiin Jalokivikuppilaan kahville. Ylämaalla matkaan liittyi lähdöstä myöhästynyt Mika Gileralla ja Lappeenrantalaisvahvistus Super Tenerellä. Koukattiin vielä Itärajan pinnasta Pohjoisen kautta Säämälään ja Sirkjärvelle, jossa pidettiin pieni hengähdystauko ennen hauskaa Maajärven polkua.
Maajärvellä pysähdyttiin ihastelemaan vanhaa, joskus vesivoimalla toiminutta sahaa hienossa maalaismaisemassa. Märkää ja liukkaanlaista metsätietä ajeltiin päätyen lopulta mutkien kautta Orkolan nurkille Luumäelle. Ilkan ja Mikan oikaistessa kotinurkille, jatkettiin illan hämärtyessä entistä pienemmille poluille. Lopulta suuntasimme Kimmon kanssa kahteen pekkaan pimenevässä illassa Savan suopolkujen kautta yhä upottavimmille urille ennen paluuta kotikulmille.
Oli hieno enduroviikonloppu ennen lumikelejä, joita on loppuviikoksi jo luvassa. Aika alkaa vääntelemään nastarenkaita vanteille.
Kuvat Antti ja Kimmo, teksti Antti
|