Valokuvia Pystymettästä 24.-26.10.2008 - Osa 3 |
29. Etelän Pystymettä oli annettu Haminan Seudun Moottorikerhon järjestettäväksi ja pidettiin 24-26.10.2008 perinteiseen aikaan Lokakuun viimeisenä viikonloppuna. Tukkimiehen kirjanpidon mukaan paikalle saapui 249 moottoripyörää. Tunnelma oli katossa jo Perjantai iltana päiväisestä sateesta huolimatta. Lauantaina kelit olivat sitten ne parhaat mahdolliset.
Leirissä kuhisi ja polttopuita roudattiin ja kuivailtiin mielikuvitusta käyttäen, mitä erilaisemmin keinoin telttaleireissä. Kurapyörämiehet tekivät päivä-ajeluita lähistön mahtaville enduropoluille. Edittiinpä mekin vetämään yksi pieni letka metsäpoluilla ja järvimaisemissa, reittien sattuessa täysin nappiin. Harmi ettei ehtinyt kaivaa matkalla kameraa, olis ollut ajoreitilläkin kuvattavaa.
Suuret kiitokset mahtavasta tapahtumasta ansaitsevat kaikkien kävijöiden lisäksi erityisesti maanomistaja Hovin Juha, kerhon talkooporukka, Jokimiehen perhe, Kirwoset (Aulis, Andrei, Pete), Jaro ja Outsa. Erityskiitoksen ansaitsee myös Lappeenrannan porukasta tyttö ja poika, jotka keräilivät pitkin päivää tölkkejä ja pulloja, lukien samalla kirjasta vitsejä. Siinä kosteammankin yön jälkeen viimeistään nauruhermot avautui ja Sunnuntain siivoustyö helpottui. Muutoinkin oli motoristit tällä kertaa olleet harvinaisen erähenkisiä. Leiripaikat oli hyvin siivottu ja kaikki tuntuivat pärjänneet metsässä erinomaisesti.
Kiitokset vielä osallistujille ...vain itseään voivat syyttää ne jotka jättivät väliin!
Kuvat ja teksti Antti
|