Haminan
seudun moottorikerhon historiikki |
Kuvat kertovat

Kerhon merkin on suunnitellut Arsi Nurmela.
Merkki otettiin käyttöön 17.3.1985.

Ville Kurri ajamassa trial-näytöstä Jumalniemen kauppakeskuksen
parkkipaikalla 80-luvun
puolessa välissä. Osmo ja Ville Kurri sekä Juha Heikkilä
järjestivät useita näytöksiä. Yleen-
sä ne olivat pelkkää pr-työtä, mutta joskus niillä
ansaittiin muutama markka kerhon kassaan.

Protowayn mopokisoihin Kymen kentällä on
otettu osaa useita vuosia, useilla eri joukkueilla.

Kerho on osallistunut Jögevan kokoontumisajoon Virossa vuodesta -85
lähtien. Kuva vuodelta -98.

Jaro ja jukebox tunnetaan maailmalla.

Elomarkkinoiden paraati on kuulunut kerhon ohjelmaan jo 80-luvulta.

Moottoriurheilu on aina ollut osa kerhotoimintaa. Kerholaiset ovat kisanneet
motocrossissa,
endurossa, trialissa ja road racingissa. Tässä kuvassa Metsäkyläläinen
Veli-Matti Koivu tait-
taa Kawasaki GPZ 750 superbike pyöräänsä 80-luvun
alkuvuosina.

Ajoharjoittelu on osa liikenneturvallisuustyötä. Kerho vuokrasi
Ahveniston
radan 80-luvulla kahdesta. Tämän jälkeen on rata-ajoa harjoiteltu
muiden
kerhojen kanssa yhteistoiminnassa. Kuvassa Seppo Metsälä ja
Juha Kytömäki.

Kerhon kotisivut aukesivat keväällä 2002.

Kokoontumisajot kuuluvat motoristin kesään. Tässä
Antti Parkon
onkeen on tarttunut Jouni Pyykki. Kalastusta valvoo Timo Siekkinen.

50-vuotiasta kerhotaivalta juhlittiin upeassa syyssäässä
loistolaiva s/s Hyökyllä 24.8.2002.
Varustamon johtaja Patu Patanen miehistöineen loi juhlille upeat
puitteet. Juhla alkoi lohisopalla,
jonka jälkeen Jukka Saarela kertoi kerhon historiasta. Historiikin
jälkeen oli vuorossa palkintojen
jako ja muut muistamiset. Illan hämärtyessä Kouvolalainen
rautalankayhtye alkoi soittamaan.
Juhlat jatkuivat myöhään yöhön...

|