III VAIHE 80-luvusta tähän päivään

- Kipinä syttyy
- Järjestäytymiskokous
- Motocrossrata ja –kilpailut
- Kerhoelämä ei ollut pelkkää crossia
- Lyhyen enduroradan lyhyt historia
- Kerhotilat
- Kerhon oma kokoontumisajo Syysahdistus
- Puheenjohtajat

Vas: Kokouskutsu julkaistiin Hamina lehdessä 9.12.1982.
Oik: Kokouksesta julkaistun sanomalehtijutun kuva Etelä-Suomessa 17.12.1982.

Kymen Sanomat 9.12.1982
“Haminassa unhoon jäänyt ja lähes kuolleena kuopattu Moottorikerho aiotaan herättää jälleen henkiin. Moottorikerhon uutta tulemista puuhaavat seudun motocross-harrastajat ja muut moottoripyöräilyn ystävät...”

Etelä-Suomi 15.12.1982
“Pitkään lamassa ollutta moottorikerhotoimintaa pyritään herättelemään henkiin Haminan seudulla. Asian harrastajat ovat päättäneet järjestää kokouksen, missä pyritään luomaan tämän kerhotoiminnan uusia suuntaviivoja. Haminassa on toiminut moottorikerho, mutta sen toiminta on ollut lamassa viime vuodet...”

Kipinä syttyy
Näin uutisoitiin maakunnan lehdissä moottorikerhotoiminnan uudelleen käynnistämistä talvella 1982. Kerhotoiminnan kolmannen aktiivisen vaiheen käynnistymisen tärkein tavoite oli motocrossradan perustaminen Haminan alueelle. Crossirata ei kuitenkaan ollut ainut syy. Myös matkamotoristit kaipasivat yhdistystoimintaa.

Tuolloin, 80-luvun alkupuolella, Haminan seudulla oli muutamia crossipyöriä. Nuoremmat ja vanhemmat kuljettajat kävivät ajelemassa naapurikuntien crossiradoilla ja omilla epävirallisilla harjoitusradoilla. Viralliset crossiradat olivat kaukana ja omista harjoitusradoista tuli sanomista. Syttyi idea perustaa virallinen rata Haminaan.

Lokakuussa -82 Rauno Nopanen anoi Vehkalahden kunnalta maa-aluetta crossiharrastajien käyttöön. Alue oli valittu Lelusta, mikroautoradan viereltä. Marraskuun loppupuolella kunta teki hylkäävän päätöksen: ”Motocrossin harrastajien anomukseen palataan, kun he ovat järjestyneet oikeustoimikelpoiseksi yhdistykseksi, mutta periaatteessa suhtaudutaan myönteisesti alueen vuokraamiseksi heille mikroautoharrastajien lähistöltä.” Tästä päätöksestä kumpusi kerhotoiminnan käynnistys.

Järjestäytymiskokous
Marraskuun lopulla Arsi Nurmelan luona kokoontuneet Teppo Kärki, Rauno Nopanen, Pentti Heinonen, Tapio Poutanen ja Juha Kytömäki päättivät kutsua koolle kerhon perustavan kokouksen. Ennen varsinaista järjestäytymiskokousta perustamista puuhaava toimikunta kokoontui uudelleen Nurmelassa. Porukka oli muuten sama kuin marraskuussakin, mutta siihen oli nyt liittynyt P. Peri, R. Saarainen ja V-M. Sihvola. Tässä kokouksessa mm. muotoiltiin sääntöesitys, keskusteltiin kerhotoiminnan muodoista, laadittiin kokousilmoitus ja päätettiin esittää kerhon nimen muuttamista Haminan seudun moottorikerhoksi. Nimimuutoksen takana oli crossirata-alueen kuuluminen Vehkalahden kunnalle ja tarkoitus yhdistää Haminan ympäristön motoristit kerhoon.

16. joulukuuta 1982 kokoontui kolmisenkymmentä motoristia Haminan ammattikoulun auditorioon elvyttämään kerhotoimintaa henkiin. Kokouksen avaintulos oli yhdistyksen järjestäytyminen, eli hallituksen ja puheenjohtajan valinta sekä sääntöjen vahvistaminen. Puheenjohtajaksi valittiin Juha Kytömäki ja sihteerin tehtävät vastaanotti Pentti Heinonen. Kerhon nimeksi vahvistettiin Haminan seudun moottorikerho.

Myös kerhotoiminnan muodot nousivat kokouksen keskustelunaiheeksi. Motocrossradan rakentaminen oli tärkein tavoite, mutta myös muita toimintamuotoja kaavailtiin. Juha Kytömäki toteaa Etelä-Suomen haastattelussa 17.12.1982:”Tarkoituksena on kyetä tyydyttää moottoripyöräilijöiden tarpeet varsin perusteellisesti.” Joulukuun kokouksessa ei valittu jaoksia. Hallitus nimesi jaokset ja jäsenet niihin. Vuonna 1983 toimi crossi-, nuoriso- ja matkajaos.

Motocrossrata ja -kilpailut
Kerhotoiminta käynnistyi innokkaasti. Hallitus kokoontui useasti kevään -83 aikana. Kokouksissa käsiteltiin mm. kerhotilojen hankkimista ja motocross-rataa. Kevään aikana järjestettiin jäsenten hankintatilaisuus Haminan nuorisotalolla. Tilaisuuteen osallistui yli 50 henkilöä. Innostus näkyi myös jäsenmäärässä, sillä sadan jäsenen raja rikkoutui jo seuraavan vuoden kuluessa.

Motocrossrata ja muut crossiin liittyvät asiat työllistivät hallitusta ja motocross-jaostoa keväällä -83. Motocross-jaosto jätti maaliskuussa Vehkalahden kunnalle anomuksen crossirata-alueen vuokraamisesta Lelusta. Kunnanhallitus käsitteli ja hyväksyi anomuksen toukokuussa.

Crossiradan rakentaminen alkoi heti kunnan päätöksen jälkeen. Puustoa rata-alueelta ei tarvinnut raivata, sillä kunta oli aiemmin keväällä kaatanut ja myynyt metsän päältä. Vaivatta rata ei kuitenkaan syntynyt. Monta iltaa kului risutalkoissa. Konevoimaa maansiirtoon saatiin alkuvaiheessa Stevecolta. Myöhemmin myös Vehkalahden kunnan koneita oli ratatöissä. Olipa rataraivaukseen kutsuttu myös varuskunnan pioneereja. Pioneerit raivasivat elokuussa räjäyttämällä kaksi päivää.

Radalla ajettiin ensimmäinen kilpailu 8.10.1983. Sarjacrossin osakilpailuun osallistui yhteensä kahdessa eri luokassa kymmenen kilpailijaa. Molempien luokkien voitot menivät Kouvolan moottorikerholle. Ensimmäisen kilpailun tärkein tehtävä oli testata rata ja saada kilpailijoilta palautetta. Muutama pieni muutos antoi radalle sen nykyiset muodot.

Lelun motocrossradan lähtösuora.

Vas: Kai Sahala katsastamassa pyöriä.
Oik: Kisakuva Lelun motocrossradalta.

80-luvun toiminta painottui motocrossiin. Kerho liittyi Suomen moottoriliittoon ja Kymenlaakson SVUL-järjestöön 1983. Liittymisen syy oli kilpailulisenssien saaminen kerholaisille. Crossiharrastukseen sitoutui muutkin kerholaiset kuin crossikuskit. Kilpailujen ja harjoitusten järjestäminen vaati suurta talkoopanosta. Kilpailuja varten tarvittiin johtaja, sihteeri, tuomareita, järjestysmiehiä, myyjiä ja monia monia muita vapaaehtoisia.

Ensimmäiset viralliset kilpailut järjestettiin -84. Kilpailut saivat nimeksi Lelucross. Tasoltaan kilpailut olivat yleensä kansallisia kutsukilpailuja tai piirinmestaruusosakilpailuja. Kilpailijoiden määrä liikkui 50 - 160 välillä. Yksipäiväinen kilpailu keräsi yleensä tuhat katsojaa. Haminan rata oli erittäin katsojaystävällinen.

Radalla ajettiin myös harjoitusmielessä. Parhaimmillaan kerholaisilta löytyi parisenkymmentä crossipyörää. Suurin osa ajoi kuntoilumielessä omaksi ilokseen. Harjoitusajoja oli tiistaisin ja torstaisin. Kesäkauteen kuului myös harjoitusleirit. Vantaan moottorikerho järjesti useana kesänä Lelun radalla juniorileirin.

Oman junioritoiminnan ongelma oli sopivan vetäjän puute. Tämä vaikutti selvästi crossiharrastuksen taantumiseen. Niinpä vuoden 1989 toimintakertomuksessa todetaan: “...ikävä havaita, että motocrossin harrastus on laskemassa...” Seuraavan vuoden toimintakertomuksesta voi lukea, että suunta on sama: “On ikävää todeta ettei kerholla ole ainuttakaan motocrosskilpailijaa…”

Toukokuussa -90 järjestettiin seitsemännet ja viimeiset Lelucrossit. Kilpailujen järjestäjät potivat veren vähyyttä. Viimeisten vuosien ajan toimitsijoista oli ollut pulaa ja käytännön järjestelyt olivat aina samojen henkilöiden hoidettavana. Myös kisojen taloudellinen kannattavuus heikkeni. Vaikka sääntöjen määräämä paloauto järjestyikin ilmaiseksi, niin kaksi ambulanssia ja lääkäri aiheuttivat kustannuksia. Syiden summana vuoden –91 vuosikokous päätti, ettei kisoja enää järjestetä. Kisojen ei todettu olevan “tarpeellista seuran toiminnan kannalta”. Tähän päättyi Lelucrossin tarina, toistaiseksi.

Kerhoelämä ei ollut pelkkää crossia
Vaikka crossitoiminta muodostikin 80-luvulla suuren osan kerhotoiminnasta, niin muutakin tapahtui. Kerho näkyi ja kuului useissa Haminan ja Vehkalahden tapahtumissa. Äitienpäivänä - 90 kerho järjesti Kanuunan parkkipaikalla moottoripyörätapahtuman. Näytillä oli erilaisia käyttö-, kilpailu- ja veteraanipyöriä. Näyttelyn lisäksi oli trialnäytös, pujottelurata ja minimopojen ajonäytös.

Äitienpäivätapahtuma K-kaupan parkkipaikalla.

Äitienpäivätapahtumat jatkuivat aina vuoteen 1994. Tapahtuman perusidea oli sama. Ainut iso muutos oli mahdollisuus päästä moottoripyöräajelulle. Äitienpäivän sää teki yhtenä vuonna kepposen. Äitienpäivää edeltävänä iltana kaikki oli vielä näyttänyt hyvältä. Kun koitti äitienpäivän aamu, niin maa oli lumesta valkoisena. Eipä ollut paljon tehtävissä, vain osaston purku.

Olginon leirintäalue Venäjällä.

Kerhotoiminta teki aluevaltauksen itärajan toiselle puolelle ensimmäisen kerran kun matkajaosto järjesti reissun Olginon leirintäalueelle elokuussa 1989. Alue sijaitsee 10 km päässä Pietarista. Myös kerhon pikkujoulut on kahdesti vietetty Venäjällä, kerran Pietarissa ja kerran Viipurissa. Pikkujoulumatkat taittuivat linja-autolla. Kerho yritti virittää yhteistoimintaa Viipurilaisten moottorikerhojen kanssa, kun kerho lähetti toimikunnan Viipuriin ottamaan yhteyttä paikallisiin kerhoihin keväällä 1991. Kaupungista löytyikin kolme kerhoa. Kerhojen toiminta pyöri täysin kilpailutoiminnan ympärillä. Lajeina oli motocross, enduro ja speedway. Vierailun jälkeen oli tarkoitus lähteä ajamaan motocrossia Viipuriin ja vastavuoroisesti heidän oli tarkoitus tulla Lelun radalle ajamaan. Suunnitelmat eivät kuitenkaan toteutuneet. Orastava yhteistyö loppui heti alkumetreillä.

Lyhyen enduroradan lyhyt historia
Kun motocrossharrastus väheni 90-luvun alussa, niin vastaavasti enduroharrastajien määrä alkoi nousta. Kerhossa toimi edelleen crossijaosto, mutta siihen liitettiin myös endurotoiminta. Vuosikymmenen alussa kerholaisilla oli kymmenkunta enduropyörää. Tämä aktiivijoukko raivasi keväällä –90 enduroreitin crossiradan yhteyteen. Reitti kulki pääosin Vehkalahden kunnan omistamassa metsässä. Metsälenkin lisäksi rataan oli yhdistetty osa motocrossradasta. Loppukesästä tuli ikävä yllätys. Kunta kielsi enduroradan käytön. Kerho jatkoi neuvotteluja kunnan kanssa uudelleen vuonna 1991. Neuvottelujen jälkeen kerho vuokrasi enduroreitin alueen Vehkalahden kunnalta. Vuokrauksesta luovuttiin -93, koska rata-alue oli suurimman osan vuodesta käyttökelvoton metsätöiden vuoksi. Enduroradan lyhyt historia kesti kaksi vuotta.

Kerhotilat
Vehkalahden kunnan kanssa oli neuvoteltu kerhotiloista useasti jo 80-luvun puolella. Kunta ei luvannut tiloja, mutta lupasi vuokratukea. Uudessa-Summassa sijaitsevista Ojatien tiloista tehtiin anomus elokuussa 1992. Tällöin anomus hylättiin. Seuraavana keväänä tilanne oli toinen. Mopokerho lopetti toimintansa ja nuorisosihteeri Matti Bühler pelkäsi, että käyttöä vaille jäävät tilat otetaan pois nuorisotoimen hallinnasta. Tällöin hän ilmeisesti muisti kerhon tekemät anomukset ja tarjosi tiloja kerhon käyttöön. Kerho sai omat kokoontumistilat 28.3.1993. Osoite oli Ojatie 9, Uusi-Summa.

Ojatien kerhotilat

Ojatien tilat olivat pienet ja epäkäytännölliset. Sisätiloissa ei pystynyt huoltamaan moottoripyöriä, mutta kokoontumiseen tilat soveltuivat hyvin. Huhtikuussa 1993 alkoi nykyäänkin jatkuvat torstaisten kerhoiltojen jatkumo. Samasta keväästä on kerholle tullut myös Bike- (ent. MP-lehti) ja MOTO-lehdet.

Samassa rakennuksessa kerhotilojen kanssa oli kunnan vuokra-asunto. Asunnon tyhjennettyä keväällä -94 kerho teki Vehkalahden kunnalle anomuksen koko rakennuksen käyttöön saamisesta. Tämä anomus hylättiin. Kunta halusi vuokrata tilat ja saada kiinteistöstä tuottoa. Kesällä 1994 kunta myi koko kiinteistön pois, ilmoittamatta kerholle. Tieto kuitenkin kulkeutui kerholaisille ja syntyi epävarmuus kerhotilojen tulevaisuudesta. Myöhemmin tieto tilojen myynnistä tuli myös virallista tietä. Uusi omistaja otti yhteyttä ja ilmoitti tarkistetun vuokran. Kerho totesi vuokran tilojen käyttökelpoisuuteen nähden liian korkeaksi. Syntyi päätös uusien tilojen etsimisestä. Kerhon delegaatio otti yhteyttä nuorisosihteeri Bühleriin ja kysyi kunnan kantaa avustaa tilojen vuokrassa, mikäli sellaiset löytyisi. Bühler lupasi kunnan vuokratuen.

Kerholaisten keskuudessa alkoi kiivas vuokrakiinteistön metsästys. Teppo Kärki sattui oikeaan aikaan loistolaiva s/s Hyökyn terassille ja kuuli Reijo Suoknuutilta, että Mc Kujansuu rakentaa kerhotiloja vanhalle meijerille. Tilaa kuulemma olisi vielä toisellekin kerholle. Kun kerholaiset syyskuussa -94 kävi tutustumassa meijerin tiloihin, niin järkytys oli suuri. Kellarihuoneet olivat täynnä kaikenlaista kaatopaikkarojua. Pienen pohdinnan jälkeen kerho kuitenkin päätti vuokrata tilat. Alkoi valtava rakennusurakka.

Meijerin kerhotilat.

Ennen rakentamista oli edessä siivous tai pikemminkin raivaus. Huoneista lähti usea lavallinen rojua kaatopaikalle. Rojun lisäksi tiloista löytyi myös rahan arvoista tavaraa. Nakkilan Pyörä & Mopo osti 4000 pahvilaatikkoa ja Kouvolaan meni yksi henkilöauton peräkärryllinen kuormalavoja. Kun raivaus oli viimein ohi syksyyn mennessä, oli rakentamisen vuoro.

Rakennustöihin osallistui yhteensä kymmeniä kerholaisia. Kerralla talkoolaisia oli yleensä kymmenkunta. Tilan pohjaratkaisu saneli tilankäytön. Oli alusta alkaen selvää, että ensimmäinen huone soveltuu korjaamoksi sekä pyörien säilytystilaksi, ja taaempaan huoneeseen sisustetaan oleskelutila. Baaritiski sai muotonsa, seinät värinsä ja heinäseipäät löysi paikkansa. Talkoorupeamasta mainittakoon sen verran, että mm. seinien maalausoperaatio oli henkeäsalpaava. Asfalttimaali ruiskutettiin bensiinikäyttöisellä paineilmaruiskulla. Maalisumu ja bensiinin katku kellarissa oli niin valtava, ettei kukaan pystynyt maalaamaan kerrallaan minuuttia kauempaa. Seiniä koristaneiden heinäseipäiden halkominenkin vaati veronsa. Kerholla oli lainassa sirkkeli, jonka moottorin suojakytkin oli rikki. Kuivien ja kovien seipäiden sahaus ylikuumensi moottorin, joka lopulta kärähti. Ei auttanut kuin ostaa uusi.

Meijerin kerhotilojen avajaiset olivat 29.10.1994. Rakennustyöt eivät olleet vielä täysin valmiit. Työt jatkuivat avajaisten jälkeen läpi talven. Lopputulos oli pohjaratkaisuun nähden erinomainen. Korjaamon puoli oli toimiva ja oleskelutila viihtyisä. Tilat palvelivat aina vuoteen 2001, jolloin meijerin purkutuomio sai vahvistuksen.

Mestarinpolun kerhotilat.

Kevään -01 aikana alkoi tilojen etsiminen. Nykyiset, Uuden-Summan, kerhotilat olivat kolmas paikka, jota käytiin katsomassa. Vuokrasopimus ja muut asiat järjestyivät niin, että toukokuussa vanhat tilat saatiin tyhjennettyä ja irtaimisto siirrettiin uusiin tiloihin. Uudessa paikassa ei päästy tuolloin rakentamaan, koska tilat olivat täynnä silloisen vuokraisännän koneita ja muuta materiaalia. Kesäkuussa tuli taasen se aika, että kerholaisten oli siis käärittävä hihansa, sylkäistävä kämmeniinsä ja ryhdyttävä vuokraisännän muuttoavuksi. Kun tilat olivat vihdoin tyhjät, alkoi rakentaminen. Piirustuksena oli Antti Parkon ruutupaperille tekemä luonnos. Talkoovoimaa löytyi ja tilat valmistuivat kesän kuluessa. Tilojen avajaiset pidettiin lokakuussa -01, yhdessä ajokauden päättäjäisten kanssa.

Kerhon oma kokoontumisajo Syysahdistus
Kerholaisten keskuudessa oli pitkin –90 luvun alkua mietitty mahdollisuutta järjestää omat kokoontumisajot Haminassa. Keväällä –94 syntyi päätös järjestää Pitkillähiekoilla kokoontumisajo “Syysahistus”. Ajankohta asettui syyskuun puoleen väliin. Idean isiksi voidaan nimetä Jari Lautala ja Ari Kolsi. Syysahdistuksen mainonta tapahtui jakamalla kesän kokoontumisajoissa mainoslehtisiä. Liekö ollut vika mainonnan vai minkä, mutta ensimmäiseen kokoontumiseen ei tullut kuin kolmisenkymmentä henkeä. Näistä puolet oli oman kerhon porukkaa ja loput muualta kotimaan kamaralta.

Syysahdistuksen merkki syntyi lisäämällä kerhon logon ylle tekstin "Syysahdistus" ja alle Hamina camping.
Kerhon merkin on suunnitellut Arsi Nurmela. Merkki otettiin käyttöön maaliskuussa 1985.
Oik: Tanja Eerolan tyylinäyte Syysahdistuksen puujalkakävelykilpailussa.

Syysahdistuksen ohjelma-anti noudatteli perinteistä pienten kokoontumisten repertuaaria. Ohjelman ainut miinus oli bändin puute. Ensimmäisenä, eli perjantai-iltana, ei ollut saunomista kummempaa. Lauantai aamupäivällä oli vuorossa tavanmukainen ajelu. Illalla oli kilpailuja, palkintojenjakoa, levymusiikkia, saunomista ja yhdessäoloa. Sunnuntain aamupalan jälkeen olikin aika suunnata koteja kohti.

Kokoontumisajo järjestettiin saman kaavan mukaan vuosina –94 ja –95. Syysahdistuksen tarina jäi lyhyeksi. Syistä suurin oli vähäinen osallistujamäärä. Edes kerhon oma jäsenistö ei innostunut. Ei vaikka kokoontuminen oli samalla ajokauden päätöstapahtuma.