I VAIHE 50-LUKU

- 1950-luvun Suomesta ja suomalaisista
- Moottoripyörien vuosikymmen
- Moottoriurheilu valtaa Suomen
- Haminan moottorikerho perustetaan
- Moottorikerhon ensimmäiset askeleet
- Ensimmäiset maarata-ajot
- Ensimmäiset scramble ajot
- Kilpakoneista ja –varusteista
- Jäärata-ajot Savilahdella
- Kerhotoiminta hiipuu

1950-luvun Suomesta ja suomalaisista
1952 oli erittäin merkityksellinen vuosi suomalaisille. Kansainvälistä huomiota saatiin Helsingin olympialaisista ja maailman kauneimmasta naisesta, Armi Kuuselasta. Sotakorvaukset saatiin maksettua ja päästiin Coca Colan makuun. Sota-aikojen jälkeinen rakentaminen ja teollistuminen muutti yhteiskuntaa. Ihmisiä muutti kaupunkeihin, mutta maaseutu pysyi vielä asuttuna ja hoidettuna. Suomi kehittyi ja kasvoi kovaa vauhtia. Tämä kehitys loi pohjaa nykyiselle hyvinvointivaltiollemme.

Vas : E.Villi, Eero Seppälä ja K.Perilä. Kuva otettu 1954 nykyisen torin paikalla missä silloin oli pallokenttä.
Oik: Jawa oli yleisin moottoripyörä 50-luvulla.

Moottoripyörien vuosikymmen
Ennen sotia ja sotien aikaan Suomeen hankitut autot oli valjastettu kenttäarmeijan käyttöön. 50-luvun autokanta oli erittäin heikkokuntoista ja autoja oli hyvin vähän. Autoja myytiin pääasiassa isoihin kaupunkeihin, muualle autojen myyntiä jopa säännösteltiin.

Koska autoja ei ollut, kansa kulki moottoripyörillä. 50-luvulla myytiin paljon moottoripyöriä, joita oli helpompi saada maahan kuin autoja. Yleisimpiä merkkejä olivat tsekkoslovakialainen Jawa, neuvostoliittolainen IC, itäsaksalainen EMW, länsisaksalainen BMW ja brittiläiset Ariel, Triumph, Royal Endfield sekä BSA.

Moottoripyörästä tuli kulkuväline, jolla ajettiin arjet ja pyhät. Moottoripyörällä ajettiin työmatkat, käytiin kaupassa, kierrettiin toria ja matkattiin tansseihin. Pyörällä ajettiin kesät talvet, huonoilla teillä ja huonoissa varustuksissa. Varustukset olivat varmasti parasta mitä tuohon aikaan sai, mutta kaukana meidän gore-tex puvuistamme ja lasikuitu kypäristämme.

Moottoripyörät olivat edullisia. Tavallinen työläinen pystyi säästämään vuodessa moottoripyörän hinnan. Uudet pyörät maksoivat 100 000 – 160 000 silloista markkaa, eli noin 1680 – 2690 euroa. Uusi Jawa, vuosimallia 1951, maksoi 106 000 mk, eli 1780 euroa. Monesti hinta ei ollut hankinnan ratkaiseva tekijä, vaan se ettei autoja saanut mistään. Haminassa moottoripyöriä myytiin mm. Illi & Nikusen liikkeessä, josta löytyi myös korjaamo. Myös autoliikkeissä oli pyöriä myynnissä.

Moottoripyöräkortin hankkiminen oli paljonhelpompaa kuin nykyään. Ajo-opettelu liikenteessä tapahtui opetteluluvalla. Ajokorttiin ei vaadittu tarkastusta, eli “inssiä”, vaan opetteluluvan jälkeen piti suorittaa kirjallinen koe. Haminalaiset tekivät kirjallisensa yleensä Kotkan katsastuskonttorilla.

Ajovarusteet sai hankittua tavallisista kaupoista. Motoristeille oli myynnissä nahkatakkeja, -housuja ja ajohansikkaita. Päässä oli yleensä lippalakki, kypäriä käytettiin vain kilpailuissa. Lumikelejä varten jalkoihin saattoi laittaa lyhyet sukset. Tuulta vastaan asennettiin muovinen tuulisuoja ja jalkojen eteen peltinen suoja. Talvella kenkien lämpöeristystä parannettiin laittamalla sanomalehteä kenkään.

Moottoriurheilu valtaa Suomen
50-luvun merkittävin moottoriurheilu tapahtuma oli Eläintarhan ajot. Helsingin katurataa kierrettiin autoilla ja moottoripyörillä. Ulkomaiset kilpailijat mittasivat omien ajajiemme ja heidän kalustonsa kilpailukyvyn. Suuri yleisö pääsi nauttimaan vauhdista ja jännityksestä.

Suomessa järjestettiin muutamia moottoripyöräkilpailuja jo ennen sotia, 30-luvulla. Kilpailut yleistyivät kuitenkin vasta 50-luvulla. TT-ajoja järjestettiin vain Helsingissä ja muutamassa muussa kaupungissa, mutta maarata-ajoja, speedwaytä ja jäärata-ajoa näki lähes joka pitäjässä. Maarata-ajoon tarvittiin vain ravirata ja moottoripyörät. Maarata-ajoista tulikin varsin yleisiä ja suosittuja, sillä ravirata löytyi lähes jokaisesta pitäjästä ja tavallinen moottoripyörä kelpasi luettelokoneluokkaan. Myös speedway- ja jäärata-ajoja järjestettiin useilla paikkakunnilla, mutta ne eivät olleet läheskään yhtä suosittuja kuin maarata-ajot. Speedwayta varten piti olla oma rata ja omat pyörät. Jääradanhan voi kyllä aurata jokaiselle järvelle, mutta jääratarenkaiden pula karsi osallistujia.

Haminan moottorikerho perustetaan
Moottoriurheilu kiinnosti myös haminalaisia. Jo vuoden –51 aikana alkoi moottorihenkisten ihmisten keskuudessa viritä ajatus moottoripyöräkilpailujen järjestämisestä. Koska yksityinen henkilö ei voinut saada lupaa järjestää kilpailuja, päätettiin perustaa moottorikerho.

Moottorikerhon toimintaa oli hahmoteltu jo ennen perustavaa kokousta. Toiminnan suuntalinjojen asettamiseen osallistui noin 20 henkilöä. Tärkein toimintamuoto tulisi olemaan kilpailujen järjestäminen sekä autoille että moottoripyörille.

Ilmoitus on julkaistu Hamina lehdessä 24.2.1952.

Perustava kokous pidettiin 28.2.1952 Kino Helon kiinteistössä, eli raittiustalon huoneistossa, kuten perustavan kokouksen pöytäkirjassa mainitaan. Kokoukseen osallistui 42 jäsentä, jota voidaan pitää isona määränä. Kokous valitsi kerhon ensimmäiseksi puheenjohtajaksi ylikonstaapeli Otto Piipposen. Otto oli toiminut poliisina jo ennen sotia. Sotien aikana, evakuointien yhteydessä hän siirtyi Kouvolaan, josta myöhemmin Haminaan. Hän oli mukana useassa yhdistyksessä ja niiden perustamisessa. Moottoripyöräharrastus oli enemmän virkaluonteista, sillä hänen virka-ajoneuvonaan toimi sivuvaunulla varustettu Harley-Davidson.

Varapuheenjohtajana aloitti liikkeenhoitaja Aimo Salmensaari, sihteeriksi valittiin tarkastaja Tauno Kakko ja rahastonhoitajaksi myymälänhoitaja Pekka Parikka. Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin liikennöitsijä Henry Niemi, autoilija Olavi Piipponen, liikeapulainen Matti Tilli, herra Hannes Tuunanen ja hienomekaanikko Pauli Penttinen.

Kerhoon muodostettiin neljä jaostoa ja valittiin kerhomestari. Liikenne-, matkailu-, kilpailu- ja venejaostoon kuului puheenjohtaja sekä neljä jäsentä. Kerhomestarin ja jaostojen nimeäminen pohjautui muista kerhoista otettuun malliin. Koska kerholla ei ollut omia kerhotiloja, kerhomestarin tehtävät olivat varsin vähäiset. Jaostojen lisäksi valittiin huvitoimikunta, joka järjesti mm. ohjelmallisia iltamia.

Kerhon säännöt oli laadittu ennen kokousta, kokoonkutsuvan toimikunnan toimesta. Säännöt pohjautuivat Suomen Moottoriliiton malliin. Sääntöjä muokattiin naapuripitäjien moottorikerhoilta saatujen vinkkien mukaan. Säännöt hyväksyttiin perustavassa kokouksessa, kuten myös kerhon nimi, Haminan Moottorikerho ry. Kerhosta käytettiin lyhennettä Ham MK.

Moottorikerhon ensimmäiset askeleet
Tuohon aikaan ei ollut mitään kerhopaitoja tai vastaavia, mutta moottorikerholaiset pitivät Suomen Moottoriliiton lakki- ja rintamerkkejä. Kesäkuuhun mennessä kerho oli tilannut 60 rinta- ja 30 lakkimerkkiä, mikä osaltaan kertoo jäsenmäärän kasvusta. Säilyneistä jäsenlistoista vanhin on vuodelta 1954, jonka mukaan silloinen jäsenmäärä oli 113. Jäsenmäärä lähestyi jo ensimmäisenä kesänä sataa, sillä kerho hankki alusta alkaen paljon kannatusjäseniä.

Moottorikerho järjesti tiistaisin Hevoshaan raviradalla ajoharjoituksia. Niiden tarkoitus oli valmentaa oman kerhon kuljettajat tuleviin kilpailuihin. Hamina lehdessä julkaistiin 13.6.1952 kirjoitus “Paukkuvan Jawan takaistuimella Haminan raviradalla”. Toimittaja oli seuraamassa harjoitusajoja, joissa hän haastatteli myös seuran puheenjohtajaa, Otto Piipposta. Piipponen kertoi harjoituksiin osallistuvan yleensä kymmenisen moottoripyörää ja viitisen autoa. Ajajat olivat sekä Haminasta että naapuripitäjistä. Naapuripitäjistä löytyi kokeneempia kuljettajia, joilla oli myös kisapyöriä. Näissä harjoituksissa tehtiin myös uusi rataennätys. Kymiläinen A. Toivonen ajoi 1000 metrin radan aikaan 44,5 s, eli keskinopeus oli vähän yli 80 km/h. Toivosen ennätys syntyi JAP-merkkisellä brittipyörällä. Haminan moottorikerhon kuljettajista 50 sekunnin rajan alittivat Olavi Piipponen (Royal Endfield), Eero Seppälä (Jawa) sekä Harri Hartikainen (Royal Endfield). Moottoripyörien jälkeen radalla kiersivät autot. Autoista nopeimpia oli Olavi Piipposen Austin. Kuljettajat kertoivat radan olevan muuten hyvä, mutta kaarteet olivat liian pehmeät ja kuoppaiset.

Ensimmäisen kevään toimintaan kuuluivat myös moottoriluennot ja matka Eläintarhan ajoihin. Moottoriluennot järjestettiin Esson huoltoasemalla. Luennoilla opiskeltiin sekä autojen että moottoripyörien tekniikkaa. Eläintarhan ajoihin matkattiin Henry Niemen linja-autolla. Auton 40 paikkaa olivat aina täynnä. Koska kerholla ei ollut omia tiloja, kokoukset ja kokoontumiset järjestettiin yleensä julkisissa paikoissa. Yleisimpiä kokoontumispaikkoja olivat autoliike Vaaramaa & Pojat, ravintola Ympyrän kabinetti ja ravintola Vallinsarvi. Yleisiä kokouksia oli vain kerran vuodessa, mutta hallitus ja jaostot kokoontuivat useammin. Yleensä nämä kokoukset liittyivät kilpailujen järjestelyihin.

Ensimmäiset maarata-ajot
Perustava kokous oli valtuuttanut hallituksen vastaamaan kilpailujen järjestelyistä. Ensimmäiset maarata-ajot, nimeltään I Haminan vauhtiajot, järjestettiin 22.6.1952 Hevoshaan raviradalla. Rata sijaitsi Meltin kaupunginosassa. Nykyään raviradan paikalla on jalkapallokenttä, ja kahvilana toiminut Marttaliiton rakennus, Marttala, on purettu.

Kisoja mainostettiin useissa Etelä-Suomen sanomalehdissä, Haminan ja naapuripitäjien ilmoitustauluilla sekä ääniautolla. Ääniautona toimi henkilöauto, jonka katolle oli asennettu kovaääninen. Auto kiersi pitäjän kylät ja apukuljettaja mainosti kisoja. Mainonta onnistui hyvin, sillä katsojia kertyi lähes 3500.

Vas: Hevoshaan maarata-ajot -53. Kerhon Jappia ajaa Eero Seppälä.
Oik: Kilpakoneiden lähtö ensimmäisissä Haminan vauhtiajoissa.

Kilpailussa ajettiin moottoripyörillä neljässä ja autoilla kahdessa luokassa. Moottoripyörien luokat jaettiin kilpa- ja luettelokoneisiin. Kilpakoneet olivat rakenteeltaan speedwaypyöriä, joissa on kaksi vaihdetta ja jarrut. Kilpakoneet kiihtyivät 0–100 km/h 5-7 sekunnissa ja raviradan suorilla nopeudet nousivat yli 100 kilometriin tunnissa. Luettelokoneet olivat vakiopyöriä, jotka jaettiin kuutiotilavuuden mukaan kolmeen alaluokkaan. Luettelokoneiden A-luokka oli alle 250 kuutioisille, B-luokka alle 350 kuutioisille ja C-luokka alle 500 kuutioisille. Luettelokoneiden virittämisessä ainoastaan kuutiotilavuuden muuttaminen oli kiellettyä. Autot jaettiin hevosvoimien mukaan kahteen luokkaa, yli ja alle 60 hv. Kilpailussa ajettiin viisi kertaa 1000 metrin pituisen raviradan ympäri.

I Haminan vauhtiajoihin osallistui noin 40 moottoripyörää ja 10 autoa. Kilpailun nimekkäimmät kuljettajat olivat Loivaranta ja Romppainen. Molemmat olivat menestyneet kilpailuissa ympäri Suomen. Romppaisella oli epäonnea, mutta Loivaranta voitti kilpakoneiden luokan. Hän ajoi JAP merkkisellä maaratapyörällään päivän nopeimman ajan, 3 min 11,6 s. Autot ajoivat moottoripyörien jälkeen ja lehdessä julkaistun kisajutun mukaan niiden meno oli huomattavasti “laimeampaa”.

Kilpailut onnistuivat hyvin. Kerholaiset vastasivat kaikista muista kisajärjestelyistä, paitsi kahviosta, josta huolehtivat Haminan Martat. Marttalassa myytiin limonadia, kahvia ja jäätelöä. Näistä kisoista alkoi haminalainen moottoriurheilu.

Ensimmäiset scramble ajot
Suosiota saavuttaneiden maarata-ajojen jälkeen päätti moottorikerho järjestää maasto eli scramble ajot. Maastoajoja mainostettiin Suomen suurimmiksi ja niihin tulisi osallistumaan kaikki maamme parhaat kuljettaja, myös Scramble-Johannson.

Ensimmäiset Scramble ajot järjestettiin 22.10.1952. 700 m pitkä rata kulki Kirkkojärven rannalla, varuskunnan valleilla. Radan tekivät vaativaksi korkeuserot, suorien lyhyys ja muutamat hyppyrit. Rata oli sekoitus motocrossia ja enduroa. Kilpailuun osallistui 64 kuljettajaa, katsojia oli 2000. Moottoripyörät oli jaettu kuutiotilavuuden mukaan kolmeen luokkaan, alle 150, alle 250 ja yli 250 kuutiota. Pyörät olivat pääosin tavallisia moottoripyöriä, eli luettelokoneita. Joillakin merkeillä oli maastoajoon tarkoitettuja malleja, joissa pakoputki oli siirretty ylös ja joustovaraa lisätty. Näitä scramble pyöriä oli vain harvoilla ajajilla, kuten Johannsonilla.

Scramble kisoista 50-luvun alkupuolelta.

Kilpailupäivä alkoi harjoitusajolla, jossa haminalainen Kaarlo Villi ajoi lähes samoja aikoja kuin Scramble-Johannson. Kilpailuihin sisältyi paljon dramatiikkaa, myös haminalaisten kuljettajien suorituksiin. Kisojen ennakkosuosikin, Johannsonin, pyörään tuli toisella kierroksella tulppavika. Vian korjaaminen vei häneltä mahdollisuudet, mutta nopein kierrosaika jäi hänen nimiinsä. Haminalaisten kohtaloksi koitui keskeyttäminen. Kaarlo Villin pyörä sammui viimeisellä kierroksella. Hän joutui keskeyttämään toiselta sijalta.

Kilpailut onnistuivat erinomaisesti niin kilpailijoiden kuin yleisönkin mielestä. Kerhon kassa karttui ja yleisö sai mitä halusi – vauhtia, jännitystä ja vaaratilanteita.

Kilpakoneista ja -varusteista
Kerhon moottoriurheilu otti merkittävän askeleen vuonna 1953, kun kerholle ostettiin oma JAP. JAPissa oli 500 kuutioinen, kaksisylinterinen moottori, joka sai voimansa metanolista. Manchesterissa valmistettu JAP oli kilpakoneiden kiistaton ykkösmerkki 50-luvun Suomessa.

JAP ostettiin Lahdesta kilpa-ajaja Romppaiselta. Koska pyörä oli kerholle iso investointi, sen käyttöä rajattiin. JAPilla sai ajaa vain muutama kuljettaja ja sen huoltaminen oli tarkoin määrättyä. JAPilla harjoiteltiin ja kilpailtiin aina vuoteen 1954 saakka, jolloin se myytiin pois. JAP myytiin, koska Olavi Piipponen kaatui sillä jääratakilpailuissa, eikä kerhon enää kannattanut korjata pyörää. Olli Kuparinen osti pyörän ja korjasi sen ajokuntoon.

Moottoripyörien viritys oli 50-luvulla hyvin harvinaista, sillä viritysosia oli erittäin vaikea saada. Yksi moottorikerhon menestyneimmistä edustajista on Eero Seppälä ja hänen Royal Endfieldiin onnistuttiin kerhon nimissä hankkimaan viritysosia. TT-nokat, Bosch-kisatulppa ja special männänrenkaat maksoivat silloista rahaa 7930 mk, eli noin 130 euroa. Näillä osilla Royalin huippunopeus nousi noin 20 km/h. Ennen kilpailuja pyöriä kevennettiin ottamalla laturi ja ajovalon umpio pois. Laturin irrottaminen sekä kevensi pyörää että poisti laturin pyörittämiseen tarvittavan tehohävikin moottorista. Tämän kummempia eivät silloiset viritykset olleet.

Kilpailuissa käytettiin kisavarusteita. Nahkatakki ja –housut oli varustettu suojilla kyynärpäissä, hartioissa ja polvissa. Kypärä oli pakollinen kisavaruste. Kypärän virkaa toimitti yleensä ns. nahkakuula. Hiljalleen alkoi yleistyä myös kypärämalli, jossa yläosa on muovia ja alaosa nahkaa. Erikoisimmat kilpa-ajajien kypärät oli tehty palokunnan tai armeijan kypäristä. Jalassa ajajilla oli yleensä tavalliset nahkasaappaat, mutta maarata-ajoissa sisäkurvin puoleisen kengän pohjaan kiinnitettiin metallinen suojus. Myös polveen voitiin kiinnittää metallisuojus, mutta niitä näki yleensä vain parhailla kuskeilla. Selkää tuettiin nahkaisella tukivyöllä. Tukivyötä käytti lähes kaikki kilpailijat.

Jäärata-ajot Savilahdella
28.4.1954 järjestettiin Savilahden jäällä jäärata-ajot moottoripyörille. Jäärata-ajot keräsivät lähes 500 katsojaa, mutta kilpailijoita ilmoittautui vain 10. Näistäkin 2 perui, eli radalla nähtiin vain 8 kuljettajaa. Kilpailijat ajoivat maarata- tai speedway pyörillä, joissa oli piikkirenkaat. Kilpailut tulivat kerholle kalliiksi. Lipputulot olivat vähäiset ja radan auraukset sekä jäädyttämiset maksoivat. Jäärata-ajot järjestettiin vain kerran.

Oikealla Olavi Piipponen, keskellä Pauli Penttinen.
Olavi on hakemassa kerhon Jappia Lahden
jääratakisoihin vuonna 1954.

Kerhotoiminta hiipuu
Suurin osa 50-luvun kerhotoiminnasta liittyi moottoriurheiluun. Maarata- ja maastoajoja järjestettiin vuosittain vuoteen 1955 saakka, jolloin maarata-ajojen järjestäminen loppui. Viimeiset maastoajot järjestettiin vuonna 1957. Silloin maastoajoista käytettiin jo nimeä motocross.

Kilpailujen loppumisen suurin syy oli kilpailijoiden vähentyminen. Isommat kilpailut keräsivät nimekkäimmät kuljettajat. Ulkopaikkakuntalaisia kilpailijoita ei saatu houkuteltua Haminaan, eikä omassa kerhossa ollut kuin muutama kilpakuljettaja.

Suurin syy koko moottoripyöräilyn ja moottoripyöräurheilun taantumiselle oli kansan autoistuminen. Autoja sai, ja niitä myös ostettiin. Moottoripyörää pidettiin nyt köyhän kulkuneuvona. Autoilu oli in.

Kerhon jäsenmäärä väheni ja into laantui. Viimeinen tallella oleva 50-luvun kerhotoimintaa koskeva asiakirja on päivätty 14.4.1959. Tämä asiakirja on tilintarkastajien dokumentti edellisen vuoden tilintarkastuksesta. Moottorikerhoa ei koskaan päätetty lopettaa. Toiminta hiipui itsestään.